torstai 31. maaliskuuta 2011

Sosiaalisen median kurssin suorittaminen Luovanpajan kautta.

Hei, olen Stiina 22-vuotta Mustialasta ja lähdin suorittamaan sosiaalisen median kurssia yhdessä Luovan pajan kanssa.

Kaikki sai alkunsa siitä että koulutoverini kysyi minulta olisiko aikaa tehdä sivut aivan uudelle yritykselle? Hetken aikaa pohdiskelin asiaa ja löytyihän minulta sitten sitä "ylimääräistä" aikaa. Outi Vahtila ehdotti että tekisin sivuston osana sos.media kurssia. Rupesimme yhdessä pohtimaan mikä kanava on hyvä tapa julkaista nettisivut. Päädyimme tulokseen, että rakennan sivut googlesiten avulla. Google on helppo sekä toiminnallinen ratkaisu uuden yrityksen kotisivu alustaksi. Minulla on aiempaa kokemusta alalta, sillä olen suorittanut Audioviusuaalisen viestinnän ammattitutkinnon Loimaan ammatti- ja aikuisopistossa. Olen työskennellyt Loimaalaisessa viestintä yrityksessä, jossa valmistetaan pääsäntöisesti toimivia verkkoratkaisuja yritysten tarpeisiin. Tämä antoi minulle vahvan tieto taito pohjan sivuston luomiseen. Se miten sosiaalinen media tulee ilmi sivustossa on pääsääntöisesti viestin viemistä yrittäjältä asiakkaalle. (Miten ja mitkä asiat tulee esittää jotta viesti välittyy tehokkaasti.) Sivuston pääajatuksena oli luoda helppokäyttöinen liittymä asiakkaan ja yrittäjän välille. Sivusto pyrkii tiedottamaan ja tuomaan esille tärkeimmät asiat, jotka täyttävät niin sanotusti asiakkaan tarpeet. Suurimpana haasteena olikin valita asioista ne jotka ovat tärkeitä asiakkaan kannalta. Usein sivustoilla törmää asioihin, jotka eivät ole lukijalle/asiakkaalle otollisia vaan niillä palvellaan myös yrittäjän omia ajatuksia ja toimintatapaa. Nämä asiat on pyritty keräämään pois sivustolta. Sivusto on jätetty tarkoituksella yksinkertaiseksi, jotta tilkkutäkki vaikutelmaa ei syntyisi. Asiat on pyritty esittämään mahdollisimman helposti ja vaivattomasti, jotta luettavuus säilyisi. Sivuista oli tarkoitus luoda mahdollisiman kevyet ja ammattimaiset, jotta kohderyhmä välittyisi jo pelkästään ilmeellä. Liika lapsekkuus on aina liikaa. Kuvat on valittu sivuille siten että ne loisivat mahdollisimman miellyttävän fiiliksen. Jokaisella kuvalla on paikkansa ja niistä on tarkoitus välittyä tietynlaista tunnelmaa. En ole käyttänyt liikaa tehokeinoja, jotta jokainen lukija/asiakas pystyy itse muodostamaan ajatuksia. Tämä on osa sosiaalista mediaa siinä mielessä että jätetään asioita avoimeksi ja annetaan asiakkaan ja lukijan itse pohtia asioita, mutta johdatellaan silti kokoajan "oikeaan suuntaan." Alla listaa vaiheista..
Vaiheet:

1. Perussuunnittelu
- vaihtoehtojen ja toimintaympäristön kartoittaminen,
- yrityskohtaisen toimintaympäristön kartoittaminen
- tarpeet, laajuus, sisällön määrittäminen.
- Mitä, minne ja miksi


2. Graafinen eli visuaalinen suunnittelu
- kuvien valinta
- sivujen värien suunnitelu
- taustan luominen
- kuvien muokkaus
- kuvien kokojen muokkaaminen vastaamaan
nettisivun kokovaatimuksia.

3. Sivurakenteen suunnittelu
- sivunavigaation luominen sivu kerrallaan, sijoittaminen sivukartassa vastaamaan katalogin järjestystä
- ylänavigaation luominen, ylänavigaatioiden sivujen luominen, tekstit,
- linkitykset

4. Sisällön tuottaminen
- Tekstisivut, sisällön kuvat, tekstien asettelut
- Katalogikuvien pienentäminen 1000px ja liittäminen sivuille sekä skaalaus ja asettelu
- Linkitykset

Tämä projekti on ollut kaiken kaikkiaan hauska! Se on avannut minulle uusia ovia eteenpäin elämässä! Suosittelen lämpimästi kaikille sos.media toimintaa niin verkossa kuin vapaalla. :)

tv. Stiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti